Tanssitunnit
Milagren tanssijat ovat kaikki myös kokeneita ja arvostettuja tanssinopettajia. Tanssijamme vetävät erilaisia tanssitunteja, hyvänolon tunteja, teematunteja ja tiiviskursseja vakituisesti pääkaupunkiseudulla ja tilauksesta eri puolilla Suomea. Olemme ohjanneet tunteja myös ulkomailla, eri pohjoismaissa, Baltian maissa ja jopa Brasiliassa asti. Milagren ohjaajat ovat kielitaitoisia, joten tuntien veto sujuu vaikka englanniksi, portugaliksi tai jopa venäjäksi!
Viereisestä listasta löydät paikat joissa tanssijamme pitävät kausittaisia viikkotuntejaan ja tiiviskursseja tällä hetkellä. Useimmille tunneille voi tulla mukaan milloin tahansa. Voit pyytää lisätietoja viikkotunneista yhteydenottolomakkeella.
Milagre vetää runsaasti myös yksityistunteja mm. polttariporukoille, työporukoille ja hääpareille. Meiltä voi pyytää apua vaikka häätanssin tai jonkun muun tanssiesityksen tekemiseen.
Milagen tanssijat ovat toimineet koreografeina ja treenauttaneet useita eri esiintyviä ryhmiä, joten meiltä voit saada apua myös esiintyjien treenauttamiseen jollain tietyllä osa-alueella.
Yrityksille ja erilaisiin tapahtumiin meiltä voi tilata ohjaajan vetämään tanssiopetuksia tai pidempiä kurssikokonaisuuksia. Voit tilata kestoltaan 5- minuuttisen alkujumpan, kokonaisen tunnin tai koko kauden kestävän kurssikokonaisuuden. Räätälöimme tunnit aina asiakkaan toiveiden mukaiseksi.

KOULUTETUT JA AMMATTITAITOISET OHJAAJAMME VETÄVÄT MM. SEURAAVIA TUNTEJA:
- Samba
- Afro
- Salsa
- Reggaeton
- LatinDance
- BrasilDance
- AfroDance
- Sambic
- Zumba
- Teematunteja (Rock'n Roll, 70's Disco, Kasari, Tyynenmeren tanssit jne.)
- Kehonhuoltoa
- Stretching
- Capoeira
- Thainyrkkeily

